Lomakausi alkaa lähestyä loppuaan – mitä sinulle jäi päällimmäisenä mieleesi kuluneesta kesästä? Itselläni kolme selkeästi erottuvaa kokemusta liittyvät muihin ihmisiin ja yhdessäoloon – ja niissä tilanteissa vielä tarkemmin makuihin, musiikkiin ja auringon lämpöön. Uskon, että muillakin on hyvin samanlaisia, tunteisiin liittyviä muistoja. Tunteet jättävät aina voimakkaimman jäljen.

Tunteista ja ihmisistä olemme puhuneet myös työpajoissamme sekä palveluprojekteissamme viimeisen vajaan vuoden aikana. Yli vuosi sitten aloitimme projektin, jonka yhtenä tärkeimmistä tavoitteista oli lisätä ymmärrystä miltä asiakkaistamme tuntuu hyvinvointialueille siirtymisen kynnyksellä. Kysyimme, millaista on arki päällikkönä tai esimiehenä kotihoidossa tai palveluasumisessa? Mitä mutkia tai kipupisteitä ovat asiakkaamme havainneet matkalla turvalliseen lääkehoitoon? Entä oliko mitään ilon ja tyytyväisyyden aiheita? Haastattelimme myös lääkitysturvallisuusasiantuntijoita hyvinvointialueilla, alansa uranuurtajana, uudessa organisaatiossa.

Työpajat, haastattelut ja asiakaskohtaamiset neuvotteluissa ovat parasta omassa työssäni. Kuuntelu ja keskustelu ovat tärkeämpiä kuin esitykset ja esitteet. Ohessa muutama huomio viimeaikaisista kokemuksistani asiakastyöstä. Näiden tuttujen vinkkien kertaaminen aika-ajoin auttaa keskittymään olennaiseen missä tahansa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

1.Oleta vähemmän, kuuntele enemmän!

Kaikki itse kokemasi tai alan tutkimukset eivät ole välttämättä ainut totuus. Asioilla on aina monta puolta, kannattaa kuunnella ja panna merkille myös pienet asiat. Usein juuri ne voivat jäädä eniten hiertämään.

2.Kuppi kahvia keittiössä?

Aika moni hyvä idea on syntynyt kahvikupin äärellä, tauolla tai keittiössä yhteisen lounaan äärellä. Näissä tilanteissa ollaan enemmän yhtä kuin virallisissa palaverihuoneissa. Englanninkielinen termi ’common ground’ sopii ehkä tähän parhaiten: keittiö tai kävelylenkki voivat olla joskus teamsia parempi vaihtoehto työyhteisöissä.

2.Osallistu ja osallista!

Kaikilla ihmisillä on asiaa ja mielipiteitä. Kun pääset osaksi esimerkiksi jonkin palvelun kehittämisprosessia, syntyy yhteisöllisyyden tunne ja halu sitoutua. Osallistamisessa on hyvä pitää hyvin matala kynnys. Osallistumista on pieninkin kommentti, miete tai kirjoitettu post it-lappu.

Nämä kolme vinkkiä mielessämme lähdemme miettimään seuraavia asiakasprojekteja ja -työpajoja ja palveluidemme jatkuvaa kehittämistä!

Oletko kiinnostunut yhteiskehittämisestä tai haluat muuten vain kuulla asiakascaseistamme? Ollaan yhteydessä ja otetaan kupit kahvia!


Kaikki kirjoitukset