Hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot.

Me annosjakelussa toimimme normaaliolosuhteissakin annosjakelutoimintaan tarkoitetuissa puhdastiloissa. Tämän lisäksi olemme entisestämme tehostaneet työntekijöidemme käsihygieniaa sekä puhtaanapitotoimenpiteitä kaikilla työpisteillämme. Emme työskentele emmekä saavu työpaikalle sairaana. Huolehdimme asiakkaidemme ensiluokkaisesta palvelusta parhaamme mukaan tänä poikkeavana aikanakin. Kattava työntekijämäärämme edesauttaa henkilökunnan riittävyydessä erityisissäkin poikkeusoloissa.

Pidämme kaikki asiakkaamme ajan tasalla mahdollisista muutoksista extranetissämme sekä uutiskirjein.

Mikäli teille herää kysymyksiä annosjakelusta poikkeustilanteen aikana – tavoitat meidät parhaiten sähköpostilla: .

Yhteistyöterveisin,

Pharmac Finland Oy

 


Kaikki kirjoitukset