Mikä Pharmac?

Pharmac Finland Oy on lääkkeiden koneellinen annosjakeluyritys, joka on perustettu vuonna 2008. Liiketoiminnassaan Pharmac pyrkii kasvamaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yrityksen toimintaa ja tuotantotapoja kehitetään jatkuvasti, ottaen huomioon laatuun, ekologiseen kestävyyteen, sosiaalisen kestävyyteen ja taloudelliseen kestävyyteen liittyvät näkökulmat. 

Lisää meistä, sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä ja Pharmacin arvoista voit lukea täältä.

 

Millaista on työskennellä Pharmacilla? 

Olen itse työskennellyt Pharmacilla tammikuusta 2019 alkaen osa-aikaisena lääketyöntekijänä. Opiskelen tällä hetkellä Liiketalouden Tradenomiksi ja päädyin suorittamaan myös viimeisen työharjoitteluni Pharmacilla, markkinoinnin puolella. Aiempaa työkokemusta minulla oli pääasiassa ravintola-alalta, joten kaikki oli minulle aloittaessani täysin uutta. Siitä huolimatta minut otettiin hyvin vastaan työyhteisössä ja perehdytys uusiin työtehtäviini oli huippuluokkaa. Työilmapiiri oli hyvä ja siitä välittyi heti alusta alkaen fiilis siitä, että työskentelemme kaikki yhdessä tiiminä. Apua, tukea ja neuvoja olen saanut aina kun niitä olen kaivannut, eikä kukaan naura, jos tuleekin kysyttyä vähän hölmöjä. 

 

Mitä Pharmacilla pääsee tekemään?

Meillä Pharmacilla työskentelee n. 50 työntekijää koneellisen annosjakelun tuotannossa. Työntekijöiden määrä kasvaa jatkuvasti, kun toimintamme kasvaa tasaiseen tahtiin. Koneellisessa annosjakelussa tuotetaan annosjakelupussirullia asiakkaille toimitettavaksi. Valmiit annosjakelupussit toimitetaan Pharmacilta apteekkeihin, joista ne toimitetaan eteenpäin esimerkiksi hoivakoteihin tai yksityisille asiakkaille.

Pharmacilla työskennellessä pääsee tutustumaan monipuolisesti annosjakelun tuotantoketjun eri vaiheisiin. Annosjakelun tuotannossa työntekijät toimivat erilaisilla työpisteillä tuotannon eri vaiheissa. Uusi työntekijä perehdytetään yhdelle työpisteelle kerrallaan ja hänellä on aina oma nimetty perehdyttäjä, joka huolehtii, opastaa ja valvoo työskentelyä. Perehdytys toteutetaan Pharmacilla erittäin huolellisesti, onhan kyseessä myös asiakkaiden lääketurvallisuus.

Kun työntekijä kokee hallitsevansa perehdytetyn työpisteen tehtävät, käydään toimintatavat vielä kerran yhdessä läpi, ja varmistetaan, että kaikki tarpeellinen on perehdytetty ja osaaminen on riittävää itsenäiseen työskentelyyn työpisteellä. Tämäkään ei tarkoita silti sitä, että joutuisit pärjäämään jatkossa täysin yksin. Aina on paikalla joku työntekijäkollega, tiimivastaava, farmaseutti tai muu esimies, jolta voi kysyä neuvoja ja apuja. Pharmacilla kaveria ei jätetä pulaan, me työskentelemme yhdessä tiiminä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Apua saa aina, kun sitä vain osaa pyytää.

Tyypilliseen työpäivään kuuluu monipuolisesti työskentelyä eri työpisteillä, mikä tuo kivaa vaihtelua työpäiviin. Työyhteisössä otetaan ilolla vastaan uudet tiimiläiset, eikä yksin tarvitse jäädä.  Vähän esimakua tuotannosta ja tiloistamme saat katsomalla meidän 2018 julkaistun tuotantovideomme.

 

Millaisia toimenkuvia Pharmacilla oikein on?

Suurin osa henkilökunnastamme on lääketeknikkoja. Annosjakelun tuotannossa työskentelee tällä hetkellä kolmisenkymmentä lääketeknikkoa. Lisäksi työllistämme myös lääketeknikko-opiskelijoita ja harjoittelijoita. Koska toimintamme kasvaa jatkuvasti, tarvitsemme myös lisää henkilökuntaa tasaiseen tahtiin. Kaipaamme tiimiimme erityisesti lääketeknikkojen osaamista, tästä syystä meillä onkin sivuillamme avoin haku auki ympäri vuoden.

Tuotannossamme työskentelee myös farmaseutteja, sekä farmaseuttiopiskelijoita. Lisäksi työllistämme myös proviisoreja, insinöörejä, sekä myynnin, markkinoinnin, hallinnon ja talouden osaajia.

Pharmac toimii myös opetusyksikkönä lääkealan perustutkintoa suorittaville opiskelijoille. Ja vuonna 2018 Farmasian oppimiskeskus myönsi Oppiva työyhteisö- palkinnon Pharmac Finland Oy:lle. Palkinto myönnetään vuosittain Farmasian päivillä organisaatiolle, joka kouluttaa henkilökuntaansa määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti. Aiheesta voit lukea lisää täältä.

 

Voiko töissä olla kivaa?

Työhyvinvointi ja viihtyvyys on meille tärkeää, tästä hyvänä esimerkkinä kesällä 2019 järjestetty Kehu kaveria-kampanja. Kampanjan ideana oli, että annetaan työkaverille välitöntä palautetta positiivisista tai esimerkillisistä asioista mitä he olivat saaneet aikaan. Kehun aiheena saattoi olla mitä tahansa hyvän ilmapiirin luomisesta, hymyilystä, muiden päivän piristämisestä, uuden oppimiseen tai auttamiseen. Kehun saanut sai sitten itselleen sopivan rintamerkin rintaansa, jota sai kantaa ylpeydellä.

Syksyllä 2019 toteutetussa työhyvinvointikyselyssä henkilökuntamme antoi työilmapiirille arvosanan 4,36 arviointiasteikon ollessa 1-5. Ja työtyytyväisyydelle henkilökuntamme antoi arvosanan 8,49, arviointiasteikon ollessa 1-10.

Työpäivien lisäksi henkilökunta järjestää keskenään aina aika ajoin jotain työpaikan ulkopuolistakin tekemistä, käydään yhdessä luistelemassa, Extreme runissa, jääkiekko-ottelussa, keilaamassa tai pidetään porukalla leffailtaa. Sosiaalisen median kanavistamme Facebookista ja Instagramista löydät myös muita aiemmin järjestettyjä huomiointeja ja tempauksiamme.

 

Miten Pharmacille pääsee töihin?

Pharmac on tasaisesti kasvava yritys, joten vahvistuksia tarvitaan tuotantotiimiimme ympäri vuoden. Syksyisin järjestämme farmasian alan opiskelijoille oman rekryillan, jonka aikana pääsee kuulemaan vielä tarkemmin työskentelystä meillä ja näkemään tuotantotilat lähietäisyydeltä. Muina aikoina paras tapa hakea meille töihin, on laittaa avoin hakemus verkkosivujemme kautta. Meillä avoimet hakemukset eivät päädy mappi Ö:hön pölyttymään, vaan jokainen hakemus luetaan ajatuksella läpi ja potentiaaliset hakijat kutsutaan haastatteluihin.

Koska toimintamme kasvaa jatkuvasti, tarvitsemme myös jatkuvasti lisää lääketeknikkoja täydentämään tiimiämme. 

Ehkäpä juuri sinä, voisit olla meidän seuraava huippuosaaja?

Jos mahtavat työkaverit, mukavat työajat, hyvä perehdytys ja tiimityö kuulostaa sun jutulta, käy täyttämässä avoin työhakemus!

 

Kirjoittaja: Sanna Degerholm, markkinointiharjoittelija ja osa-aikainen lääketyöntekijä / Pharmac Finland Oy

Kaikki kirjoitukset